Pekka Harjunkoski ISLI isännöintiyritykset ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi

15.05.2020

ISLI isännöintiyritykset ry jatkaa kehittymistään ja kasvamistaan isännöintialan hyväksi. Yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Pekka Harjunkoski.

ISLI isännöintiyritykset ry jatkaa kehittymistään ja kasvamistaan isännöintialan hyväksi. Yhdistyksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty Pekka Harjunkoski.

Pekka Harjunkoski on viimeksi toiminut vaikuttajamarkkinointitoimisto Babler Oy:n toimitusjohtajana. Aiemmin hän on toiminut mm. Isännöintiliitto ry:n kehityspäällikkönä ja tutkimusjohtajana Promenade Research Oy:ssä. Harjunkoski on vuodesta 2005 lähtien tehnyt isännöintialan selvityksiä, ja hän tuntee isännöintialan toimijat, kehittyvät yritykset ja faktat.

- Otan toimitusjohtajan tehtävät suurella mielenkiinnolla vastaan. Näkökulmani isännöintialaan on aina ollut kehittäminen ja nyt pääsen jatkamaan työtä hyvin kehitysmyönteisten yritysten kanssa. Asiakaskeskeisyydessä on alalla tapahtunut jo aika paljon, mutta asiakastarpeet muuttuvat ja kasvavat, joten kehittämistyö on jatkuvaa. On tärkeää saada isännöintiyritysten äänet entistäkin paremmin kuuluville, Pekka Harjunkoski toteaa.

- Otamme Pekan kaltaisen konkarin ilolla mukaan toimintaamme. Pekka tuo mukanaan sellaista isännöintialan kokemusta, joka on alan kehityksen kannalta merkityksellistä, ISLI isännöintiyritykset ry:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Tahkola kertoo.

ISLI isännöintiyritykset ry:n jäsenmäärä jatkaa kasvuaan. Granlund-konserniin kuuluva Granlund Isännöinti Oy on liittynyt ISLI isännöintiyritykset ry:n jäseneksi toukokuussa 2020. Granlund Isännöinti Oy:llä on vahvaa osaamista sekä korjausrakentamisen, energiatehokkuuden että talotekniikan saralla.

Aiemmin ISLI isännöintiyritykset ry:n toimitusjohtajana toiminut Tero Heikkilä on siirtynyt uusiin tehtäviin ja toimii Granlund Isännöinti Oy:n toimitusjohtajana. Heikkilä haluaa edelleen olla vaikuttajana ISLIssä, nyt aktiivisena jäsenenä.

ISLI toivottaa Pekka Harjunkosken sekä Granlund Isännöinti Oy:n lämpimästi tervetulleiksi mukaan toimintaamme!

Lisätietoja:

ISLI isännöintiyritykset ry
Seppo Tahkola, hallituksen puheenjohtaja
seppo.tahkola@kiinteistotahkola.fi, p. 040 586 1581

Pekka Harjunkoski, toimitusjohtaja
pekka.harjunkoski@isli.fi, p. 050 599 0079